Hausjärven kunta

Riihimäen seudun terveyskeskuksen ky
Ympäristöterveysosasto
Tiedote 16.1.2012


Pop up -ravintolatoimintaan liittyvää elintarvikelainsäädäntöä

Pop up -ravintolan pito on lainsäädännön mukaan mahdollista ilman elintarvikehuoneis-toilmoituksen tekemistä. Toiminnan on oltava kuitenkin vähäriskistä ja toimijan on oltava yksityinen henkilö.
Pop up -ravintolan pitäjää koskevat elintarvikelain yleiset vaatimukset hygieniasta ja hä-nellä on aina vastuu valmistamiensa ja tarjoilemiensa elintarvikkeiden elintarviketurvalli-suudesta. Elintarvikevalvojat voivat tehdä tarkastuksia myös pop up -ravintoloihin, mutta ne eivät ole säännöllisen elintarvikevalvonnan piirissä.

Vähäriskinen toiminta

Vähäriskisenä elintarvikkeiden valmistuksena voidaan pitää esimerkiksi leipomista, kinkku- tai juustovoileipien koostamista ja keitto- ja pataruokien valmistusta.
Tarjoiltavana olevan lihan ja kalan tulee olla kypsennettyä. Käytettävien raaka-aineiden tulee olla tuoreita ja hyvälaatuisia. Kaikki vihannekset on aina pestävä ennen käyttöön-ottoa ja juurekset on pestävä sekä ennen kuorimista että kuorimisen jälkeen. Varsinkin helposti pilaantuvien elintarvikkeiden käsittelyssä on huomioitava elintarvikkeiden säily-tys- ja tarjoilulämpötilat: kuuma kuumana ja kylmä kylmänä. Kypsentämättömät raaka-aineet ja valmiit tuotteet on pidettävä erillään. Vaarana on mahdollinen mikrobien siirty-minen raa’asta tuotteesta kypsään.
Elintarvikkeiden käsittelyssä on noudatettava aina erittäin hyvää käsihygieniaa. Pop up -ravintoloiden pitäjiltä ei edellytetä hygieniaosaamistodistusta.

Riskejä sisältävä toiminta

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran näkemyksen mukaan vähäriskisenä toimintana ei voi pitää ylipäätään laajamittaista elintarvikkeiden käsittelyä eikä seuraavien elintarvik-keiden valmistusta tai myyntiä: tartarpihvien valmistus, kalan graavaus, mädin suolaus tai sushiannosten valmistus, koska näihin elintarvikkeisiin liittyy erityisiä vaatimuksia kä-sittelyn ja valmistuksen suhteen. Nämä toiminnat eivät sovellu pop up -ravintoloihin, vaan niistä on tehtävä ilmoitus elintarvikehuoneiston sijaintikunnan elintarvikevalvontavi-ranomaiselle neljä viikkoa ennen toiminnan aloittamista.

Lisätietoa hygieniasta

Eviran internetsivuilla löytyy hyödyllistä tietoa elintarvikehygieniasta. http://www.evira.fi/portal/fi/elintarvikkeet/hygieniaosaaminen/tietopaketti/