Hausjärven kunta

ELATUSAPUJEN JA ELATUSTUKIEN MÄÄRÄT NOUSEVAT 1.1.2010

Eräiden elatusapujen sitomisesta elinkustannusindeksiin annetun lain (583/2008) mukaan eräiden elatusapujen, korvausten ja elatustuen määrät tarkistetaan kalenterivuosittain vuoden alusta elinkustannusindeksin nousua vastaavasti. Lain tarkoittamia korvauksia ovat avioliittolain, lapsen elatuksesta annetun lain ja vahingonkorvauslain tarkoittama elatusapu, rikosvahinkolaissa tarkoitettujen tulojen tai elatuksen vähentymisestä tai elatusvelvollisen menetyksestä toistuvina avustuksina maksettavat korvaukset sekä elatustukilaissa tarkoitettu elatustuki. Laki on tullut voimaan 1.4.2009.

Elatusapuja, korvauksia ja elatustukia on viimeksi tarkistettu 1.1.2009. Lain 6 §:n 3 momentin mukaan, jos edellisellä korottamiskerralla on jäänyt huomioon ottamatta elinkustannusten muutos, otetaan tämä muutos huomioon ensimmäistä tarkistusta tehtäessä (1.1.2010). Vuoden 2009 alusta voimaan tulleen viiden prosentin indeksikorotuksen lisäksi huomioon ottamatta jäi 3,9 prosenttia. Elinkustannusindeksi on laskenut lokakuusta 2008 lokakuuhun 2009 1,54 prosenttia.

Eräiden elatusapujen sitomisesta elinkustannusindeksiin annetussa laissa määriteltyjä elatusapuja, korvauksia ja elatustukia korotetaan noin 2,3 (2,297) prosenttia 1.1.2010 alkaen. Korotuksen määrä muodostuu elinkustannusindeksin muutoksesta sekä edelliseltä tarkistuskerralta siirtyneestä säästöstä.

Korotus koskee kaikkia voimassa olevia lapsen elatuksesta annetun lain nojalla tehtyjä elatussopimuksia niiden vahvistamispäivämäärästä riippumatta.

Kelan maksaman täysimääräisen elatustuen määrä on 1.1.2010 lähtien 139,54 euroa kuukaudessa lasta kohden.

Ne sopimukset, jotka ovat lapsen huoltajan hallussa, voidaan toimittaa lastenvalvojalle korotusmerkintöjä varten. Sosiaaliviranomaiset ja ulosottoviranomaiset sekä Kela tekevät hallussaan oleviin elatussopimuksiin ja tuomioihin korotusmerkinnät viran puolesta. Huoltajan tulee pääsääntöisesti itse ilmoittaa korotuksen määrä elatusvelvolliselle, mutta tarvittaessa ilmoituksen voi tehdä myös lastenvalvoja.

Hausjärven kunnan vs. lastenvalvoja Petra Katilainen, puh. 019-758 6619 (klo 12-13).

Hausjärvellä 29.12.2009

HAUSJÄRVEN PERUSTURVALAUTAKUNTA


Hausjärven kunnan vaakuna 

Hausjärven kunta
Keskustie 2-4
12100 OITTI

Vaihde 
019 758 6500

Sähköposti
etunimi.sukunimi@
hausjarvi.fi 
tai
hausjarvi@
hausjarvi.fi  

>> Sijainti kartalla

 

 

 


 04.01.2010