Koulumme on perustettu 1947, silloin nimeksi tuli Hausjärven yhteiskoulu. Vuonna 1969 lukioluokat erotettiin omaksi yksikökseen ja koulu jatkoi toimintaansa Hausjärven kunnallisena keskikouluna aina vuoteen 1973. Tuolloin nykyinen peruskoulujärjestelmä alkoi ja koulumme sai nykyisen nimensä Hausjärven peruskoulun yläaste.
Koulun tehtävänä on yleissivistyksen antaminen, jatko-opintopaikan saamisen turvaaminen sekä yhteiskunnallisiin muutoksiin arvioivasti suhtautuvien, itsenäisesti ajattelevien ja suvaitsevaisten kansalaisten kasvattaminen. Elämykset ovat osa oppimista. Niitä tarjotaan oppituntien lisäksi myös koulun yhteisissä tapahtumissa ja juhlissa.
Koulussamme oli lukuvuoden 2010-2011 alussa 294 oppilasta. Seitsemäsluokkalaisia 122, kahdeksasluokkalaisia 88 ja yhdeksäsluokkalaisia 84. Samoissa tiloissa yläasteen kanssa toimii lukio, jossa on tällä hetkellä 66 opiskelijaa.¨