Hausjärven kunta

Hausjärven kunnan rakennusvalvonnan viranomaistehtävien maksut

>> Rakennusvalvontataksat

 

Hausjärven kunnassa rakennusvalvonnan tarkastus-ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä suoritettavat maksut

1 § YLEISTÄ

Luvan hakija tai toimenpiteen suorittaja on velvollinen suorittamaan tarkastus- ja valvontatehtävistä sekä muista viranomaistehtävistä kunnalle maksun, jonka perusteet määrätään tässä taksassa maankäyttö - ja rakennuslain (MRL) 145 §:n ja muiden säännösten nojalla.

Taksan perusteena olevat muut säännökset:

aravalaki, maaseutuelinkeinolaki, pelastustoimilaki, väestötietolaki, uhkasakkolaki, naapuruussuhdelaki ja näihin liittyvät asetukset

2 § RAKENTAMISEN JA SIIHEN VERRATTAVIEN MUUTOKSIEN VALVONTA (MRL 125 §)

2.1 Rakennuksen rakentaminen ja rakennuksen laajentaminen rakennusta kohti 400 €

lisäksi rakennuksen/laajennuksen kokonaisalan mukaan 4,00 €/m2

2.2 Enintään kaksi asuinhuoneistoa käsittävän asuinrakennuksen, tällaisen asuinrakennuksen lisärakennuksen tai samalla rakennuspaikalla olevan asumiseen liittyvän varasto- tai talousrakennuksen tai katoksen rakentaminen

rakennusta kohti 250 €

lisäksi rakennuksen kokonaisalan mukaan 4,00 €/m2

2.3 Vapaa-ajan asunnon tai lisärakennuksen sekä näiden käyttöön liittyvän talousrakennuksen rakentaminen tai uudestaan rakentaminen

rakennusta kohti 400 €

lisäksi rakennuksen kokonaisalan mukaan 4,00 €/m2

2.4 Rakenteiltaan ja varusteiltaan yksinkertaisen rakennuksen tai rakennelman rakentaminen tai uudelleen rakentaminen

rakennusta/rakennelmaa kohti 140 €

lisäksi rakennuksen/rakennelman kokonaisalan mukaan 2,00 €/m2

2.6 Korjaus- ja muutostyö (MRL 125,2 §), joka on verrattavissa rakennuksen rakentamiseen tai jolla on vaikutusta käyttäjien turvallisuuteen tai terveydellisiin oloihin

rakennusta kohti 200 €

lisäksi korjattavan/muutettavan rakennuksen tai tai sen osan kokonaisalan mukaan 2 €/m2

2.7 Rakennuksen tai sen osan käyttötarkoituksen olennainen muuttaminen (MRL 125,3 §)

rakennusta kohti 200 €

lisäksi muutettavan rakennuksen tai sen osan kokonaisalan mukaan 2 €/m2

2.8 Muut toimenpiteet, jotka edellyttävät rakennuslupaa 250 €

3* § RAKENNUSLUVAN ERITYISTEN EDELLYTYSTEN OLEMASSAOLON

RATKAISEMINEN SUUNNITTELUTARVEALUEELLA

3.1 Uusi rakennuspaikka 300 €

3.2 Olemassaolevan rakennuksen muutos tai laajennus 100 €

3.2.2 Kielteinen päätös 200 €

4 § LUVANVARAISTEN TOIMENPITEIDEN VALVONTA

(MRL 126 §, MRA 62 §)

4.1 Toimenpiteen luvanvaraisuuden arvioimiseksi suoritettu

paikalliskatselmus/-tarkastus rakennusta tai toimenpidettä kohti 135 €

5 § ILMOITUKSENVARAISTEN TOIMENPITEIDEN VALVONTA

(MRL 129 §, MRA 62, 63 §)

Vaihtoehto 1

Kunnan rakennusjärjestyksen mukaisen ilmoituksen käsittely 65 €

6* § PURKAMISEEN LIITTYVÄ VALVONTA (MRL 127 §)

6.1 Rakennuksen tai sen osan purkaminen rakennusta kohti 135 €

7* § MAISEMATYÖLUPA (MRL 128 §)

7.1 Maisemaa muuttava maanrakennustyö ja puidenkaato 300 €

-alle 5 ha:n alue 100 €

-yli 5 ha:n alue 150 €

8 § TILAPÄINEN RAKENNUSLUPA ( MRL 176 §)

Tilapäisen rakennuksen rakentaminen enintään 5 vuoden ajaksi

rakennusta kohti 300 €

lisäksi rakennuksen kokonaisalan mukaan 3 €/m2

9 § POIKKEUKSEN MYÖNTÄMINEN RAKENTAMISTA TAI MUUTA

TOIMENPIDETTÄ KOSKEVISTA SÄÄNNÖKSISTÄ, MÄÄRÄYKSISTÄ,

KIELLOISTA JA MUISTA RAJOITUKSISTA ( MRL 171 §)

poikkeuksen myöntäminen 300 €

kielteinen poikkeuspäätös 200 €

vähäinen poikkeaminen rakennusluvan yhteydessä 60 €

10 § VOIMASSA OLEVAAN LUPAAN LIITTYVÄT PÄÄTÖKSET

10.1 Luvan voimassaoloajan pidentäminen työn aloittamista varten (MRL 143 §)

rakennusta kohti 120 €

lisäksi 25 % 2 §:n mukaisesta neliömaksusta

10.2. Luvan voimassaoloajan pidentäminen työn loppuunsaattamista

varten 120 €

10.3 Lupapäätöksessä asetetun määräajan tai lupaehdon

muuttaminen 120 €

11 § ALOITUSKOKOUS JA KATSELMUKSET SEKÄ TARKASTUKSET

11.2 Rakennuttajasta tai toimenpiteen suorittajasta johtuva ylimääräinen

katselmus tai tarkastus (MRA 76,4 §)

katselmus 120 €

tarkastus 120 €

11.3 Naapuruussuhdelain mukainen katselmus

(naapuruussuhdelahki 19 §) maksu peritään siitä aiheutuneet kustannukset täysimääräisinä aiheuttamisperiaatteen mukaisesti.

12 § VASTAAVIEN JA ERITYISALAN TYÖNJOHTAJIEN HYVÄKSYMINEN

Rakennustyön vastaavan työnjohtajan hyväksyminen ja erityisalan työnjohtajan hyväksyminen 50 € 

13 § RAKENNUSVALVONTAVIRANOMAISELTA PYYDETTY LAUSUNTO

TAI ARVIO

13.1 Rakennusvalvontaviranomaisena, pyynnöstä rakennushankkeeseen ryhtyvälle annettava kirjallinen ennakkolausunto tai arvio toimenpiteeseen liittyvästä laajuudeltaan rajatusta asiasta (esim. sopeutumisesta ympäristöön, lujuudesta tai turvallisuudesta):

lausunto tai arvio 120 €

14 § RAKENNUKSEN PAIKAN JA KORKEUSASEMAN MAALLE MERKITSEMINEN JA SIJAINTIKATSELMUKSEN SUORITTAMINEN (MRL 150 §, MRA 75 §)

Vaihtoehto 2

14.1 Enintään 2 asuinhuoneistoa käsittävä rakennus ja sitä palvelevat

samalla rakennuspaikalla olevat samanaikaisesti merkittävät

talousrakennukset 250 €

14.2 Erikseen merkittävä talousrakennus tai vastaava pienehkö

rakennus tai rakennelma 120 €

14.3 Muu rakennus 350 €

14.4 Sijaintikatselmuksen suorittaminen 80 €

Mikäli kysymyksessä on olemassa olevan rakennuksen laajennus, maksu on 50 % taksan mukaisesta maksusta, jos olemassa olevaa rakennusta voidaan käyttää hyväksi mittauksessa.

15 § RAKENNUSRASITTEET (MRL 158 §, 159 §, 160 §)

15.1 Asemakaavassa edellytetty rakennusrasite 200 €

15.2 Tonttia tai rakennuspaikkana olevaa kiinteistöä varten

perustettu toista kiinteistöä ravittava oikeus (rakennusrasite)

a) Rakennusrasitteen perustaminen 200 €

b) Rakennusrasitteen muuttaminen 200 €

c) Rakennusrasitteen poistaminen 200 €

15.3 Rasitejärjestely 200 €

16 § AIDAN RAKENTAMINEN ( MRA 82 §)

Rakennusvalvontaviranomaisen hakemuksesta antama määräys

aidan rakentamisvelvollisuudesta ja/tai aidan laadusta, sijoituksesta sekä kustannusten jakautumisesta naapurien kesken

päätös 200 €

17 § RAKENNUSTYÖN HAITTOJEN VÄLTTÄMINEN ( MRA 83 §)

Rakennusluvassa tai rakennustyön aikana voidaan määrätä haittojen välttämiseksi tarpeellisista toimenpiteistä (työmaan aitaaminen, suojarakenteet henkilö- ja omaisuusvahinkojen estämiseksi, toimenpiteet liikenne- ja muiden häiriöiden välttämiseksi sekä rakennustyön järjestämiseksi niin, ettei työmaasta aiheudu kohtuutonta haittaa naapureille tai ohikulkijoille).

määräys 200 €

18 § YHDYSKUNTATEKNISTEN LAITTEIDEN SIJOITTAMINEN

(MRL 161 §, 162 §)

Yhdyskuntaa tai kiinteistöä palvelevan johdon, vähäisen laitteen, rakennelman tai laitoksen sijoittamista koskeva päätös

300 €/päätös

19 § KIINTEISTÖJEN YHTEISJÄRJESTELY (MRL 164 §)

Rakennusvalvontaviranomaisen kiinteistön omistajan aloitteesta antama määräys korttelialueen tai sen osan taikka kiinteistöön liittyvän tilan yhteisestä käytöstä

määräys 300 €

20 § LUONNOLLISEN VEDENJUOKSUN MUUTTAMINEN KIINTEISTÖLLÄ

(MRL 165 §)

Hakemuksesta annettu määräys haitan korjaamisesta tai poistamisesta 200 €

21 § VIRANOMAISEN SUORITTAMA KUULEMINEN JA LAUSUNNOT

(MRL 133 §, MRL 173 §, MRA 65 §, MRA 86 §)

21.1 Rakennuslupahakemuksen vireilletulosta ilmoittaminen naapuria kohti 30 €

21.2 Kunnallisen ilmoituksen julkaiseminen 30 € + ilm. kulut

21.3 Katselmus rakennuksen ympäristöön soveltuvuuden arvioimiseksi 120 €

21.4 Kuuleminen poikkeusta koskevan hakemuksen johdosta (MRL 173 §)

21.4.1 Hakemuksesta tiedottaminen

Maksu peritään täysimääräisenä aiheuttamisperiaatteen mukaisesti.

21.4.2 Hakemuksesta kuuluttaminen/lehti-ilmoitus 30 € + ilm. kulut

22 § ALOITTAMISOIKEUS (MRL 144 §)

Luvan antaminen hakemuksesta rakennustyön tai muun toimenpiteen suorittamiseen vakuuden turvin osaksi tai kokonaan ennen kuin lupaa koskeva päätös on saanut lainvoiman 60 €

23 § RAKENNUKSEN KUNNOSSAPITO JA YMPÄRISTÖNHOITO (MRL 166 §, 167 §)

23.1 Rakennuksen tai ympäristön kunnossapitovelvollisuuden laiminlyönnin johdosta annettu korjaus- tai siistimismääräys 150 €

23.2 Korttelialueen järjestelyä koskeva määräys 150 €

24 § RAKENNUTTAJAVALVONTA ( MRL 151 §, MRA 78 §)

24.1 Päätös valvontasuunnitelmasta 170 €

Mikäli viranomainen päättää, että olennainen osa rakennusvalvontaan liittyvistä tehtävistä jää rakennuttajan valvottavaksi, tulee rakennusvalvontamaksusta antaa vastaava alennus.

Alennus on enintään 50 % lupamaksusta, pois lukien rakennuksen paikan ja korkeusaseman merkitsemisen osuus maksusta.

Jos rakennuttajalle myönnetty valvontaoikeus peruutetaan, on rakennusvalvontamaksu suoritettava alentamattomana ellei rakennusvalvontaviranomainen erityisistä syistä toisin päätä.

24.2 Ulkopuolinen tarkastus

Ulkopuolisen asiantuntijan antaman lausunnon käsittelyn kustannuksista vastaa rakennushankkeeseen ryhtyvä aiheutuneiden kustannusten mukaisesti.

25 § PAKKOKEINOPÄÄTÖKSISTÄ PERITTÄVÄT MAKSUT (MRL 180 §, 182 §, uhkasakkolaki 10 §, 15 §)

25.1 Viranhaltijan työn keskeyttämismääräys (MRL 180,1 § ) ja lautakunnan keskeyttämisen poistamis- tai pysyttämispäätös (MRL 180,2 §) 100 €

25.2 Lautakunnan päätös tehdyn työn tai laiminlyönnin oikaisemisesta määräajassa (MRL 182,1 §) 100 €

25.3 Uhkasakon asettamispäätös (MRL 182,2 §) 100 €

25.4 Teettämisuhan asettamispäätös (MRL 182,2 §) 100 €

25.5 Uhkasakon tuomitsemispäätös (uhkasakkoL 10 §) 100 €

25.6 Teettämisuhan täytäntöönpanopäätös (uhkasakkoL 15 §) 100 €

Pakkotoimenpiteen tulee kohdistua MRL:n 145 §:n mukaiseen luvan hakijaan tai toimenpiteen suorittajaan.

26 § KOKOONTUMISTILOJEN TARKASTUS (MRA 54 §)

Mikäli rakennusluvassa tai toimenpideluvassa vahvistetaan kyseisessä tilassa samanaikaisesti sallittujen henkilöiden enimmäismäärä, taksan mukainen henkilöiden enimmäismäärän vahvistamismaksumaksu lisätään lupamaksuun.

26.1 Kokoontumistilassa samanaikaisesti sallittujen henkilöiden enimmäismäärän vahvistaminen

huoneistoa kohti 150 €

Suuren hallimaisen kokoontumistilan kokonaisalasta otetaan maksua määrättäessä huomioon

1000 m2   ylittävältä osalta 50 %.

26.2 Kokoontumisalueiden tarkastus aluetta kohti 120 €

Suuren kokoontumisalueen kokonaisalasta otetaan maksua määrättäessä huomioon

2000 m2  ylittävältä osalta 50 %.

27 § PELASTUSTOIMILAIN MUKAISET TEHTÄVÄT (PTL 56 §, 62 §, PTA 21 §, 22 §)

27.1 Poikkeuksen myöntäminen väestönsuojalle asetuksessa tai rakenteellisissa määräyksissä asetetuista vaatimuksista ( milloin siihen on perusteltu syy eikä poikkeuksen tekeminen olennaisesti heikennä suojautumismahdollisuuksia).

poikkeamispäätös 300 €

27.2 Kahta tai useampaa rakennusta varten myönnetty lupa yhteisen väestönsuojan rakentamiseksi viiden vuoden kuluessa ensimmäisen rakennuksen valmistumisesta 300 €

28 § VIRANOMAISTEHTÄVIÄ ARAVALAIN JA MAASEUTUELINKEINOLAIN PERUSTEELLA

28.2 Arviointitehtävät

1-2 asunnon asuinrakennukset 90 €

muut asuinrakennukset 140 €

tuotantorakennukset 140 €

varasto- ja muut rakennukset 60 €

28.3 Tarkastukset ja vaihetodistukset, jotka eivät sisälly rakennusvalvontatehtäviin

1-2 asunnon rakennukset 60 €

muut asuinrakennukset 100 €

tuotantorakennukset 80 €

varasto- ja muut rakennukset 50 €

29 § MAKSUN MÄÄRÄÄMINEN VIRANOMAISTEHTÄVÄN VAATIVUUDEN MUKAAN

29.1 Näiden maksuperusteiden mukaan määräytyvää maksua voidaan korottaa tai alentaa hankekohtaisesti ottaen huomioon hankkeen laajuus, laatu, vaativuus, suunnitteluratkaisun tavanomaisesta poikkeavuus sekä rakentamisolosuhteet ja käytettävät erityismenetelmät, mikäli näillä on olennaista vaikutusta viranomaistehtävien vaativuuteen.

Maksun korotus on 10 % - 30 % tämän maksuperusteen mukaisesta maksusta.

Maksun vähennys on 10 % - 30 % tämän maksuperusteen mukaisesta maksusta.

29.2 Maksun määrääminen korotettuna

Jos viranomaisen tarkastus- tai valvontatehtävä johtuvat luvattomasta tai luvanvastaisesta rakentamisesta taikka siitä, että luvanhakija tai toimintaan velvollinen on laiminlyönyt hänelle kuuluvan tehtävän, maksu voidaan periä korotettuna ottaen huomioon suoritetuista toimenpiteistä kunnalle aiheutuneet kulut.

Mahdollisista hallinnollisista pakkotoimenpiteistä peritään maksu 25 §:n mukaan.

29.3 Erääntynyt maksu

Erääntyneelle maksulle on suoritettava korkoa siten kuin korkolaissa (633/1982) säädetään.

30 § MAKSUN SUORITTAMINEN

Maksuperusteiden mukaiset maksut on suoritettava, kun päätös on annettu.

Muiden kuin luvan yhteydessä perittyjen maksujen osalta maksu peritään, kun ko. viranomaistehtävä on suoritettu.

Erääntyneelle maksulle on suoritettava korkoa kohdan 28.3 mukaisesti.

Maksuihin sisältyy päätösasiakirjojen lunastusmaksu.

31 § MAKSUN PALAUTTAMINEN

31.1 Luvan raukeaminen

Mikäli rakennuslupa tai muu lupa on rauennut tai rakennuttaja luvan voimassa ollessa luopuu siitä, luvan haltijalle palautetaan hakemuksesta 50 % suoritetusta maksusta. Palautus suoritetaan vain, mikäli rakennustyö on aloittamatta.

Kuitenkin pidätetään käsittelykuluina

rakennusluvan osalta 80 €

muiden lupien osalta 50 €

14 §:n mukainen maksu palautetaan kokonaan, mikäli toimenpidettä valmisteleviin töihin ei ole ryhdytty.

31.2 Uuden luvan käsittely vanhan ollessa voimassa

Jos rakennuttaja rakennusluvan ollessa voimassa luopuu siitä ja hakee lupaa suorittaa rakennustyö uusien rakennuspiirustusten mukaisesti, hyvitetään 50 % aikaisemmin suoritetusta maksusta uuden hakemuksen maksua määrättäessä.

Kuitenkin pidätetään aikaisemmasta maksusta käsittelykuluina

rakennusluvan osalta 80 €

muiden lupien osalta 50 €

14 §:n mukainen maksu palautetaan kokonaan, mikäli toimenpidettä valmisteleviin töihin ei ole ryhdytty.

31.3 Myönnetyn luvan toteutuminen osittain

Mikäli rakennuslupa koskee useita rakennuksia ja lupa on osittain rauennut, määrätään hakemuksesta palautettavan maksun suuruus siitä valvontamaksun osasta, joka vastaa luvan rauenneesta osasta suoritettua maksua.

Mikäli rakennuslupa on rauennut, mutta sitä koskeva rakennustyö on kesken rakennuttajasta johtuvasta syystä, ei maksuja palauteta.

Mikäli muu lupa kuin rakennuslupa on rauennut, noudatetaan maksua palautettaessa soveltuvin osin tämän kohdan perusteita.

31.4 Lupahakemuksen peruuttaminen tai hylkääminen tai oikaisuvaatimuksen tekeminen

Mikäli lupahakemus hylätään tai hakija peruuttaa hakemuksen ennen päätöksen antamista, mutta päätösesitys on jo valmisteltu, peritään 50 % maksuperusteiden mukaisesta maksusta.

14 §:n mukainen maksu palautetaan kokonaan, mikäli toimenpidettä valmisteleviin töihin ei ole ryhdytty.

Mikäli viranhaltijan päätökseen tyytymätön hakija tekee oikaisuvaatimuksen lautakunnalle ja lautakunta muuttaa viranhaltijan kielteisen päätöksen ja myöntää luvan, peritään hakijalta maksuperusteiden mukainen maksu. Maksua määrättäessä otetaan hyvityksenä huomioon viranhaltijapäätöksestä jo mahdollisesti peritty maksu.

Palautuksen määrä lasketaan maksun määräämishetkellä voimassa olleen taksan mukaan.

32 § KOKONAISALAN LASKENTA

Maksua määrättäessä rakennuksen kokonaisalaan lasketaan kerrosten, kellareiden ja ullakon alat ulkoseinien ulkopinnan mukaan laskettuina. Mukaan ei lasketa 160 cm matalampia tiloja eikä parvekkeita.

Tätä määritelmää soveltaen lasketaan myös rakennuksen osan tai säiliön, katoksen tai vastaavan rakennelman kokonaisala.

Rakennusvalvontamaksua määrättäessä otetaan rakennuksen maksuperusteen mukaisesta kokonaisalasta huomioon

2000 m2 ylittävältä osalta 75 %.

33 § MAKSUPERUSTEIDEN HYVÄKSYMINEN JA VOIMAANTULO

Nämä maksuperusteet ovat Hausjärven kunnan

26.5.2009, § 74 hyväksymät ja tulevat voimaan 2.7.2009 alkaen.

Rakennusvalvontamaksu määräytyy lupahakemuksen saapumispäivänä kunnassa voimassa olevien maksuperusteiden mukaan.