Järjestyssäännöt
Peruskoulun oppilaan on suoritettava tehtävänsä tunnollisesti , käyttäydyttävä asiallisesti, noudatettava koulun järjestyssääntöjä ja käsiteltävä huolellisesti koulun omaisuutta (PkL 35-36).
- Kouluajaksi katsotaan työjärjestyksen mukainen koulupäivä.
- Oppitunnit alkavat ja päättyvät työjärjestyksessä ilmoitettuna ajankohtana.
- Välitunnin aikana oleskellaan välituntialueella. Ilman lupaa välituntialueelta ei saa poistua.
- Välitunnit vietetään ulkona, ellei toisin ilmoiteta.
- Kouluyhteisön jäsenet pyrkivät säilyttämään koulualueen siisteyden ja viihtyisyyden.
- Tapaturmasta ilmoitetaan välittömästi terveydenhoitajalle, jollekin opettajalle tai talonmiehelle.
- Poissaolon syy tulee ilmoittaa kouluun mahdollisimman pian. Hyväksyttävästä syystä, kuten huoltajan pyynnöstä oppilas voi saada luvan poissaoloon. Luokanvalvoja voi myöntää luvan enintään viideksi päiväksi, rehtori pidemmäksi ajaksi.
- Koulun omaisuutta tulee käsitellä huolellisesti. Oppilas on velvollinen korvaamaan koulun omaisuudelle tahallaan tai varomattomuuttaan aiheuttamansa vahingon.
- Kouluruokailu on osa opetustoimintaa. Ruokailussa on noudatettava hyviä pöytätapoja.
- Milloin oppilaiden vapaa-ajan ja koulutyöhön liittyvä toiminta tapahtuu koulun tiloissa, on silloinkin noudatettava järjestyssääntöjä.
- Tupakan ja päihteiden tuominen ja käyttö on kielletty.
- Koulumatkoilla käyttäydytään hyvien tapojen ja liikennesääntöjen mukaisesti.
Oppilasta, joka ei noudata koulun järjestystä tai käyttäytyy sopimattomasti, voidaan kurinpitokeinoilla ojentaa (PkA 17).
Oppilaan ojentamiseksi
- Opettaja voi poistaa opetusta häiritsevän oppilaan luokasta enintään oppitunnin jäljellä olevaksi ajaksi.
- Johtaja tai opettaja voi määrätä enintään kahden tunnin jälki-istunnon.
- Rehtori voi antaa kirjallisen varoituksen.
- Koulutuslautakunta voi erottaa oppilaan määräajaksi.
- Opettaja voi jättää kotitehtävänsä laiminlyöneen oppilaan kouluu enintään tunnin ajaksi kerrallaan suorittamaan kotitehtäviään.