Avustukset, stipendit ja tunnustukset
Stipendit
Liikuntatoimi jakaa stipendejä menestyneille urheilijiolle. Stipendit on itse haettava lokakuussa ja niillä on tarkoitus tukea etenkin nuoria urheilijoita. Stipendit jaetaan lähinnä SM-kilpailuista (tai vastaava) saavutetun menestyksen perusteella.
Tunnustukset
Liikuntatoimi myöntää tunnustuksia ansioituneille urheilijoille ja muille toimijoille. Vuoden Esimerkillisenä Urheilijana palkitaan täysi-ikäinen henkilö, jolla on terveet ja liikunnalliset elämäntavat ja hän on liikunnallisena esimerkkinä muille. Vuoden Ryhtityttönä ja Ryhtipoikana palkitaan 15-17 nuoria, joilla on niin ikään terveet elämäntavat ja liikunnallisia ja esimerkilisiä ansioita. Vuoden Talviurheilija, Vuoden Kesäurheilija, Vuoden Palloilija sekä Vuoden Valmentaja-tittelit myönnetään pääasiassa vuoden aikana saavutetun liikunnallisen menestyksen perusteella. Ehdotuksia tunnustusten saajista voi tehdä liikuntatoimistoon milloin tahansa ja valinnat tehdään joulukuusa sivistyslautakunnan kokouksessa.
Urheiluseurojen ja nuorisojärjestöjen avustukset
Liikuntatoimi tukee Hausjärvelle rekisteröityjä liikuntaseuroja ja nuorisojärjestöjä toiminta- ja kohdeavustuksin. Avustukset ovat haettavina maaliskuussa (nuoriso) ja lokakuussa (liikunta) ja toiminta-avustuksia myönnetään toimintapisteiden perusteella, koulutus-avustuksia syntyneiden kulujen perustella ja leiriavustuta leiriyöpymisten perusteella.
Vuonna 2012 seuroille ja järjestöille ei jaeta avustuksia.
Hakulomakkeet
Toiminta-avustushakemus (nuorisojärjestöt)
Vuosiavustushakemus (urheiluseurat)
Stipendihakemus (urheilijat ja joukkueet)