Hausjärven kunta

Erityisryhmät

Erityisryhmien liikuntaa järjestetään yhteistyössä eri järjestöjen ja kunnan muiden toimialojen kanssa.

Kehitysvammaisten päivätoimintaryhmälle pidetään viikottain monipuolista liikuntaa vuodenaikojen mukaan ja heidän kanssaan osallistutaan erilaisiin tapahtumiin ja uinti- ja liikuntamatkoihin. Lisäksi liikuntatoimi osallistuu mm. liikuntapäivien sekä vammaisten boccia-kilpailujen järjestämiseen. 

Eläkeliiton Hausjärven yhdistyksen kanssa on jatkettu uinti- ja vesijumppatoimintaa yli 20 vuoden ajan Tervakosken uimahallilla. Linja-auto kiertää taajamien kautta lokakuusta huhtikuulle asti joka tiistai ja mukaan voi tulla kuka tahansa, myös ei-eläkeläinen. Osallistumien ei myöskään edellytä Eläkeliiton yhdistykseen kuulumista. Lisätietoja Sirkka-Liisa Salminen, 040 734 1559.

Eskon koulun erityisryhmille järjestetään uimakouluja ja veteentutustumisharjoituksia.

Oitin terveysaseman fysioterapia järjestää omia erityisliikuntaryhmiä. Lisätietoja arkisin 12.00-13.00 välillä 019 758 5810.