Nuorisojärjestöjen ja liikuntaa järjestävien yhdistysten avustukset haettavina

26.1.2023 Liikunta

Hausjärven kunta tukee nuorisojärjestöjä ja liikuntaa järjestäviä yhdistyksiä 15 000€ määrärahan puitteissa. Avustusta myönnetään paikalliseen, kuntalaisille järjestettyyn liikuntatoimintaan ja nuorisotyöhön. Avustuksen tarkoituksena on tukea toimintaa tai tapahtumaa ja edistää harrastusmahdollisuuksia ja hyvinvointia. Avustus on haettavissa alla olevalla lomakkeella 10.2.2023 mennessä.

Liikuntaa järjestävien yhdistysten avustuksissa painotetaan lapsille ja nuorille suunnattua ohjattua toimintaa, aikuisten terveysliikuntaa, erityisryhmien liikuntaa sekä toimintojen suunnitelmallisuutta, säännöllisyyttä ja laajuutta. Avustusta voi hakea myös kertaluonteiseen tapahtumaan, koulutukseen tai toiminnan kannalta oleellisiin hankintoihin. Hakijan tulee olla Hausjärvelle rekisteröity yhdistys ja se voi olla muu kuin urheiluseura.

Nuorisojärjestöä tuettaessa toiminnan tulee kohdistua alle 29 vuotiaisiin hausjärveläisiin lapsiin ja nuoriin. Avustuksissa painotetaan toimintojen suunnitelmallisuutta, säännöllisyyttä ja laajuutta. Avustusta voi hakea myös kertaluonteiseen tapahtumaan, koulutukseen tai toiminnan kannalta oleellisiin hankintoihin. Hakijan tulee olla Hausjärvelle rekisteröity yhdistys.

Avustus myönnetään kohdeavustuksena kuluvan kalenterivuoden tiettyä toimintaa varten ja se maksetaan erikseen seurantalomakkeella tehdyn selvityksen jälkeen. Selvityksessä tulee esittää miten ja mihin avustus on käytetty ja mitä sillä on saatu aikaan. Selvitys tulee tehdä avustuksen saamisvuotena. Mikäli toiminta on pitkäkestoista, selvityksen voi tehdä toiminnan alettua. Avustusta ei myönnetä jo toteutuneisiin tapahtumiin tai toimintoihin, eikä sitä voi käyttää muuhun, kuin haettuun tarkoitukseen.

Hakulomake

Hakulomakepdf

Lue myös