Ryttylän ja Ryttylän lähialueiden kyläturvallisuusselvitys on valmistunut

18.8.2022 Kyläturvallisuushanke

Helmikuussa 2022 Suomen Kylät ry:n käynnistämän, valtakunnallisen Kyläturvallisuus 2025 –hankkeen pilottikyläksi valikoitui Hausjärvellä sijaitseva Haminankylä.

Kyläturvallisuushankkeen tavoitteena on ollut toteuttaa Haminankylälle oma turvallisuussuunnitelma, joka voidaan ottaa laajemmin kylien käyttöön koko Kanta-Hämeen alueella. Lisäksi hankkeen tavoitteena on kehittää yhteistyömuotoja kyläyhteisöjen, järjestöjen ja viranomaisten kuten Hyvinvointialue, Pelastuslaitos, Poliisi ja kunta välille.

Haminankylällä alunperin käynnistynyt kyläturvallisuushanke on sittemmin saanut tuulta alleen myös Mommila-Hietoisten sekä Ryttylän ja Hikiän seudulla. Arvokas kyläturvallisuustyö palvelee niin kuntalaisten, kuin erilaisten yhteistyötahojenkin etua, joten ei ole ihme, että hanke on saanut mukaansa uusia kyliä, kuten alunperinkin kyläturvallisuushankkeen tarkoituksena on ollut. Edelläkävijöiden esimerkkiä seuraamalla kunkin kylän on mutkatonta lähteä toistamaan hyväksi havaittuja toimintamalleja, jotka edesauttavat asukkaiden yhteistä kokemusta turvallisuudesta ja sitä kautta myös viihtyvyydestä.

Ryttylän kyläyhdistys mukana kyläturvallisuustyössä

Ryttylän kyläyhdistys julkaisi kesällä Ryttylän ja sen lähialueiden vakituisille, osa-aikaisille sekä vapaa-ajan asukkaille tarkoitetun kyselyn, jonka tavoitteena oli selvittää mahdolliset kyläturvallisuuden ongelma- ja kehityskohteet. Lisäksi tavoitteena oli koota kokemuksia, ajatuksia ja tietoa tiedonsaannista ja naapuriavusta Ryttylässä ja sen läheisyydessä.

Kysely toteutettiin verkko- ja paperilomakkeen muodossa mahdollisimman monipuolisen vastauskannan saamiseksi. Kysely keräsi kaikkiaan 136 vastausta, joiden takana oli monipuolinen otanta yli 18-vuotiaita henkilöitä.

Kyläturvallisuusselvityksen vastauksien myötä Hausjärven kunta sekä Ryttylän kyläyhdistys saivat haltuunsa arvokasta tietoa, jota voidaan hyödyntää suuntaviivoina tulevaa kyläturvallisuustyötä tehtäessä.

Liikenne ja liikennekulttuuri huolen aiheina

Yhteisen talkootoiminnan, tapahtumien ja muun toiminnan elpyminen koronavuosien jälkeen keräsi selvityksen mukaan kiitosta. Ryttylä tunnetaankin virkeänä ja toimeliaana taajamana, jossa jo yhteisöllisyys itsessään luo kokemusta turvallisuudesta. Osa kyselyyn vastanneista koki kylän ”sisäänpäin lämpiäväksi” ja ajankohtaistietoa hankalasti saavutettavaksi, mutta toisaalta esille nousi myös harmi siitä, ettei kattavaksikaan koetulla tiedotuksella saada ihmisiä paikalle erilaisiin tapahtumiin ja kokoontumisiin. Kyläaktiivit toivovatkin yhteiseen ajanvietteeseen osallistumista matalalla kynnyksellä.

Selvityksessä esille suurimpina huolina tulleet asiat liittyivät alueen liikenteeseen. Vastausten perusteella kyläläiset kokivat joutuvansa liikkumaan ajoväylillä raskaan liikenteen seassa, sillä osassa Ryttylän alueen teistä ei ole pienintäkään piennarta. Tämän lisäksi myös kaikkien ajoneuvojen, mutta erityisesti raskaan kaluston, sallitun nopeuden ylittävät ajonopeudet aiheuttivat huolta. Kevyen ja raskaan liikenteen erottaminen maanteillä koetaan vastausten perusteella välttämättömäksi parannukseksi yhteisen turvallisuuden nimissä. Lisäksi liikenteen ja risteysalueiden turvattomuutta ruokkivat rehevän kasvillisuuden muodostamat näköesteet, riista, pimeys ja liukkaus nousivat esille kyläturvallisuuden haasteita kartoittaessa.

Myös junarata koettiin suurena riskinä, sillä etenkin alikulkutunnelin tulviessa monet oikaisevat radan yli myös lasten kanssa. Tunneli on talviaikaan liukas ja puutteellisesti valaistu, mikä vähentää sen käyttöä entisestään. Samassa kevyelle liikenteelle tarkoitetussa alikulkutunnelissa ajavat myös mopoilijat ja autoilijat, mikä on osa alikulkutunnelin käyttöön liittyvää ongelmaa.

Kylän tärkeimpiä voimavaroja ovat sen ihmiset

Selvityksen myötä kartoitettiin myös kyläläisten resursseja häiriötilanteisiin varautumisen ja erilaisten palveluiden ja naapuriavun osalta. Kävi ilmi, että vastaajista vain 34 koki varautuneensa häiriötilanteisiin hyvin, 53 välttävästi ja 15 huonosti.

Vastausten suunnasta huolimatta kyselyyn vastaajien kalustosta löytyi yhteensä 66 käsisammutinta, 48 patteriradiota, henkilökohtaista kotivaraa ja lisäksi radiopuhelimia, aggregaatteja, maastoautoja, traktoreita sekä moottorikelkka ja kaivinkone.

Vaikka häiriötilanteisiin varautuminen saattaa kuulostaa järeältä, on hyvä ymmärtää, että kyläturvallisuushankkeen perusperiaatteita on yksinkertaisuudessaan kannustaa kyläyhteisöjen jäseniä tarkastamaan, että naapurin ikäihmistä näkee säännöllisesti ja tutut kulkuväylät pysyvät hyvin hoidettuina ja talviaikaan hiekoitettuina. Omaa apua voi tarjota kenelle tahansa ikäryhmään tai sukupuoleen katsomatta, ja toisaalta apua on myös tarvittaessa hyvä osata pyytää ja ottaa vastaan.

 

Seuraavat kokoontumiset

Kyläturvallisuuspilotin ilta torstaina 18.8. klo 17.30 – 19:00 Kotipirtillä, Pollinmaantie 13, Haminankylä. Hausjärven kylien avainhenkilöille ja paikallisen turvallisuuden kehittämisestä kiinnostuneille. Illan aiheena käytännön toimenpiteet turvallisuussuunitelman laatimiseksi omalle kylälle. Lue lisää: Kutsu kyläturvallisuusiltaan kylien avainhenkilöille ja turvallisuuden kehittämisestä kiinnostuneille

Haminankylän ja Mommila-Hietoisten asukastilaisuus 20.8. klo 10 Kotipirtti, Pollinmaantie 13, Haminankylä.

Artikkelissa käytetyn kuvan on ottanut Pilvi Nurmi, Ryttylän kyläyhdistys ry.

Lue myös