Valkjärven leirialue

Valkjärven leirialue on kunnan omistama ympärivuotisessa käytössä oleva virkistysalue. Tiloja on mahdollista vuokrata ja alue soveltuu erinomaisesti esimerkiksi leireihin, kokouksiin, perhejuhliin, saunailtoihin tai illanviettoihin.

Valkjärven leirialue sijaitsee kahta vesistöä erottavalla harjulla. Maisemat ulottuvat sekä Valkjärvelle, että toisella puolella harjua sijaitsevalle Kivenpuulammille.

Alueella on päärakennuksen lisäksi saunarakennus, grillikatos sekä neljä neljälle henkilölle tarkoitettua majoittumismökkiä.

  • Uimaveden laatua tarkkaillaan kesäisin ja sinilevästä yms. ilmoitetaan, mikäli niitä havaitaan. Tilanne vaihtelee kuitenkin päivittäin, joten uimaan ei kannata mennä, jos vedessä näyttäisi olevan levää.

    Uimapaikoilta otetaan näytteet kolme kertaa uintikauden aikana (15.6.-31.8.). Tulokset ovat nähtävillä osoitteessa riihimaenseudunterveyskeskus.fi

  • Päärakennus:

    Kokoontumistila

    • noin 40 henkilölle

    Keittiö

    • juomakelpoinen vesi
    • kahvin- ja vedenkeittimet
    • mikro
    • liesi
    • jääkaappi
    • jääkaappipakastin
    • perusastiastot ja ruokailuvälineet (n. 40 henkilölle)

    Saunarakennus:

    • yhteinen saunatila (n. 10 henkilölle)
    • erilliset peseytymistilat naisille ja miehille
    • erilliset pukuhuoneet naisille ja miehille
    • erilliset wc:t naisille ja miehille
    • juomakelpoinen vesi

    Sauna on puulämmitteinen ja puuvarasto on miesten pesutilan vieressä. Muista tyhjentää tuhkaluukku ennen lämmittämistä. Varaa tulitikkuja mukaasi sytyttämistä varten.

    Majoittumismökit 4 kpl

    • 4 laveria jokaisessa mökissä
    • soveltuu yöpymiseen kesäisin
    • ei lämmitystä, patjoja tai vuodevaatteita

    Grillikatos

    Grillikatoksessa grillitaso puille tai hiilille sekä kaasukäyttöinen liesi (kaasupullo saunarakennuksen siivouskomerossa). Leirialueen grillikatoksen lisäksi Valkjärven yleisellä uimarannalla on uusi, vuonna 2019 valmistunut grillikatos, mikä on vapaasti käytettävässä.

    Ruokailukatos

    Sijaitsee Kivenpuulammin puolella. Katokseen mahtuu n. 20 henkilöä. Vieressä pieni grillipaikka penkkeineen.

    Puucee

    Puuceet sijaitsevat mökkien takana raja-aidan läheisyydessä.

    Uimaranta

    Laiturin päässä syvyys n. 1,5 metriä mutta syvenee nopeasti.

    Soutuvene

    Vene on lukittu ja pääavain käy siihen. Airot, tappi ja kelluntaliivit ovat saunatilan siivousvälinevarastossa. Palauta airot, tappi ja kelluntaliivit takaisin ja muista lukita vene.

    Parkkipaikat

    Parkkipaikkoja on rajallisesti. Autoja voi pysäköidä myös mäen päälle puomin viereen. Myös päärakennuksen takana olevaa pelikenttää/teltta-aluetta voi käyttää parkkipaikkana.

    Teltta- ja pelialue

    Päärakennuksen ja majoitusmökkien välissä on n. 10*15m tasattu hiekkakenttä. Sitä voi käyttää esim. pelikenttänä, parkkipaikkana tai huvilateltan pohjana.

  • Vuorot ovat haettavina helmikuussa (24.2.2023 mennessä). Sen jälkeen vapaaksi jääneitä vuoroja voi varata liikuntatoimiston kautta myös myöhemmin.

    Vuorokausihinta vaihtelee 80 eurosta 300 euroon varaajasta ja vuodenajasta riippuen.

    Leirialuetta vuokrataan kaikille, myös kunnan ulkopuolisille yrityksille, järjestöille ja yksityishenkilöille. Vuosittain varauksia kertyy noin 180.

    Tutustu myös sivun alalaidassa olevaan kohtaan ”yleisohje, hinnasto ja vuorohakemuslomake.”

    Yleisohje liittyen tilojen vuokraukseen

    Leirivuoro alkaa klo 12.00 ja päättyy seuraavana päivänä klo 12.00 elleivät käyttäjät keskenään sovi toisin. Ennen vuoron luovuttamista sisä- ja ulkotilat on siivottava. Mikäli leirialuetta joudutaan siivoamaan käytön jälkeen, laskutetaan siitä asiakasta. Siivoussakko on vähintään 50 euroa.

    Siivoustarvikkeita löytyy päärakennuksen ja saunan siivouskaapeista. Mikäli havaitset puiden olevan loppumassa tai roska-astioiden tai lietekaivon olevan täynnä, ole hyvä ja ilmoita asiasta liikuntatoimistoon. Voit myös soittaa asiasta suoraan toimittajille, puhelinluettelo löytyy päärakennuksen ilmoitustaululta.

    Ovet ja puomi on lukittava ja kaikki ikkunat on suljettava. Huomioi, että talviaikana tie voi etenkin viikonloppuna olla auraamatta ja sisätilojen peruslämpö +15*. Lämpöä saa lisättyä seinässä olevasta katkaisimesta.

    Kaikista sattuneista vahingoista on ilmoitettava mahdollisimman nopeasti liikuntatoimistoon (040 330 6780) tai kunnan palvelupisteeseen (019 758 6505) tai päivystäjälle (044 554 5600). Leirivuoron varaaja (tai muu ilmoitettu vastuuhenkilö) vastaa alueen käytöstä ja on korvausvelvollinen, mikäli vahingontekijää ei saada selville.

    Tutustu myös sivun alalaidassa olevaan kohtaan ”yleisohje, hinnasto ja vuorohakemuslomake.”

    Vuoron peruminen tai vaihtaminen

    Vuoro tulee perua vähintään 2 viikkoa ennen, muutoin vuorosta laskutetaan
    täysi hinta. Tarkista omat vuorosi jo nyt listalta ja ilmoita mahdollisista virheistä. Voitte vaihtaa vuoroja keskenänne, mutta ilmoittakaa asiasta sekä liikuntatoimistoon, että ennen ja jälkeen vuorot saaneille muille varaajille.

    Tutustu myös sivun alalaidassa olevaan kohtaan ”yleisohje, hinnasto ja vuorohakemuslomake.”

Yleisohje, hinnasto ja vuorohakemuslomake

Valkjärven leirialue soveltuu erinomaisesti leirien, kokousten, virkistyspäivien, juhlien, saunailtojen sekä erilaisten illanviettojen ja merkkipäivien järjestämiseen. Valkjärven leirialueen ympärivuotisessa käytössä olevat tilat ovat vuokrattavissa.

Lisätietoja

Jari Kovanen

Liikuntasihteeri

Keskustie 2-4, 12100 Oitti