”Poikkea meille!” on tapahtuma, jolloin kuka tahansa hämäläinen voi kutsua ihmisiä kylään 7.8.2022

4.8.2022

Sinut on kutsuttu kylään tulevana sunnuntaina 7.8.2022! ”Poikkea meille!” on yhteisöllinen tapahtuma, jolloin kuka tahansa hämäläinen voi kutsua ihmisiä kylään — tai kyläillä Visit Häme -verkkosivustolla mainituissa kohteissa pitkin Hämettä.

Kierrettävissä kohteissa on ihastuttavia pop up – kahviloita kotilevonnaisin, kirpputoreja, käsityöläisten puoteja, rakkaudella vaalittuja puutarhoja sekä maatiloja. Tarjolla on myös musiikkia, Ite-taidetta ja rapsuteltavia eläimiä.

Muista tarkistaa mihin kellonaikaan kukin kohde toivottaa vieraat tervetulleeksi, sillä kukin kutsuja määrittelee itse päivänsä sisällön ja kellonajat.

Hausjärveltä mukana on ainakin kolme kohdetta, joista Ryttylässä sijaitseva Villa Roosan Puutarha osallistuu tapahtumaan jo neljättä kertaa.

Villa Roosan Puutarhan kuusiaidan ympäröimän pihan tunnelman luovat yli sata vuotiaan puut. Paikalla on mahdollisuus ostaa hunajaa ja valkosipuleita, minkä lisäksi paikan päällä on myös pop up -kahvila ja latokirppis aarteineen. Viljamakasiinin puodista ostettavissa on myös maanparannusaineita.

Toinen paikallinen kohde sijaitsee Ryttylässä sekin. Puutarhamiljöössä, vanhan omenapuun alla sijaitsee viihtyisä terassi, joka odottaa juuri sinua nauttimaan kahvilan ja kesäkeittiön antimista: suolaisesta ja makeasta pikkupurtavasta sekä grillimakkarasta ja muurinpohjaletuista lisukkeineen! Pihapiirissä on myös pienimuotoinen kirppis.

Kolmas hausjärveläiskohde kantaa naapurikaupungin postiosoitetta, mutta sijaitsee Hausjärven laidalla. Päivilla Handmade -käsityöyrityksen pihapiiriin nouseva pop up -myymälä esittelee Kärkölässä Laihon Lampaan tilalla asustavien lampaiden villasta kehrättyjä villalankoja, joiden lisäksi paikalla on myös muu tuotevalikoima käsitöiden ystäville.

Ilmoita oma kohteesi mukaan tai tutustu Hämeen kohteisiin aukioloaikoineen osoitteessa www.visithame.fi/tapahtumat/poikkeameille/

Lisäys 5.8.2022: lisätty uusi hausjärveläiskohde. Tarkasta tapahtumapäivän yhteydessä kaikki ilmoittautuneet kohteet yllä olevasta linkistä, jonne kaikki viimeisin tieto päivitetään mahdollisine muutoksineen.

Lue myös