Hausjärvellä jaettiin Suomen Kuntaliiton ansiomerkkejä ja valittiin vuoden työntekijä
Hausjärven kunnan työntekijöille ja viranhaltijoille myönnettiin Suomen Kuntaliiton hopeisia ansiomerkkejä Hausjärven Oitissa. Hopeinen ansiomerkki myönnetään 20 vuoden pitkäaikaisesta palvelusta. Kunniamerkit myöntää Kuntaliiton hallitus arvioiden merkin saajaehdokkaan toimintaa kokonaisuutena.
Hausjärvellä jaettiin tänä vuonna neljä hopeista ansiomerkkiä. Tunnustusta vastaanottamassa olivat Hausjärven kansalaisopiston opistosihteeri Päivi Nurmi ja Ryttylän päiväkodin lastenhoitaja Nina Oinonen. Ansiomerkin sai myös kirjastoautonkuljettaja-hoitaja Timo Lähteenmäki ja Eskon koulun erityisluokanopettaja Jyrki Lindelöf.
Samassa tilaisuudessa julkistettiin Hausjärven kunnan työntekijöiden äänestämä vuoden työntekijä. Hyvältä työntekijältä odotetaan ennen kaikkea hyviä työyhteisötaitoja: hän auttaa muita, tarjoaa tukea työtovereilleen ja omaa hyvät vuorovaikutustaidot. Hyvä työntekijä ylläpitää käyttäytymisellään positiivista ilmapiiriä työyhteisössä. Sosiaalisuutta tarvitaan, kun ollaan tekemisissä asiakkaiden, työkavereiden ja organisaation muihin sidosryhmiin kuuluvien ihmisten kanssa.
Vuoden työntekijän palkinnon sai Hausjärven kunnanviraston palvelupisteellä työskentelevä palvelusihteeri Jaana Laakso.
”Päivästä toiseen aina yhtä iloinen ote kunnanvirastolla asioiville, sen lisäksi auttaa niin uusia kuin vanhempia työntekijöitä hymyssä suin. Hänen työmoraalinsa on myös ihailtavalla tasolla ja on esimerkillinen muille kunnassa toimiville työntekijöille. Vuoden 2023 työntekijältä saa yleensä aina vastauksen asiaan kuin asiaan, tai ainakin osaa ohjata oikealta henkilöltä kysymään. Hänen työpisteensä onkin siksi niin kovin suosittu.”
Sydämelliset onnittelut kaikille ja kiitos arvokkaasta työstä!