Hausjärven energiatehokkuustyö tuottaa tulosta

12.8.2025

Hausjärven kunta on saavuttanut merkittäviä tuloksia energiatehokkuustyössään osana valtakunnallista kunta-alan energiatehokkuussopimusta (KETS). Kunta liittyi vuoden 2023 lopussa vapaaehtoiseen energiatehokkuussopimukseen, jonka myötä sille asetettiin 7,5 %:n energiansäästötavoite kuluvalle sopimuskaudelle 2017–2025. Yksi sopimuksen velvoitteista on vuosittainen energiankulutusten ja säästötoimenpiteiden raportointi Motivalle. Hausjärvi liittyi KETS:iin kesken kuluvaa sopimuskautta, joten keväällä 2025 tehtyyn ensimmäiseen raportointiin koottiin säästötoimenpiteiden tiedot koko kaudelta tähän asti vuosilta 2017–2024.

7,5 %:n säästötavoite vastaa Hausjärven kohdalla 933 MWh:n energiamäärää, joka tulee saavuttaa konkreettisten energiatehokkuustoimenpiteiden toteutuksella. Kunnassa on panostettu energiatehokkuuteen aiemminkin, mutta sopimukseen liittymisen myötä energiatehokkuuden johtaminen tarkentuu ja saavutetut säästöt konkretisoituvat vuosittaisessa raportoinnissa. Kun sopimuskaudella tähän asti toteutetuilla toimenpiteillä aikaansaatu säästö laskettiin yhteen, huomattiin, että tavoite saavutetaankin jo nyt etuajassa.

Vuosina 2017–2024 toteutetuilla toimenpiteillä on saavutettu Hausjärvellä yhteensä 1 030 MWh:n vuotuinen säästö, joka vastaa noin 57:n omakotitalon vuosikulutusta. Keskimääräisillä energianhinnoilla laskettuna kustannussäästöä kertyy noin 100 tuhatta euroa vuodessa.

Merkittävimpiä säästötoimia ovat olleet kiinteistöjen öljy- ja sähkölämmitysten korvaaminen lämpöpumpuilla, valaisimien korvaaminen led-lampuilla sekä kiinteistöautomaation energiatehokkuuden parantaminen. Tekniset investoinnit ja toimenpiteet tuovat yleensä säästöä jopa vuosikymmeniksi eteenpäin ja on hyvä muistaa, että toimenpiteillä saavutettu säästö toistuu joka vuosi.

Energiatehokkuussopimuksen nykyisellä kaudella vuosittain toteutettujen toimenpiteiden säästövaikutukset on esitetty alla olevassa kuvassa.

Jouni Mattsson

Tekninen johtaja

Keskustie 2-4, 12100 Oitti

Olli-Petri Halme

Talonrakennusmestari

Lue myös