Hausjärven laaja hyvinvointikertomus 2021-2025

30.5.2025 Hyvinvointi ja vapaa-aika Hyvinvointi

Hausjärven kunnan laaja hyvinvointikertomus 2021-2025 hyväksyttiin kunnanvaltuustossa 26.5.2025.

Kulunut valtuustokausi oli hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen näkökulmasta hyvin poikkeuksellinen. Valtuustokausi alkoi koronaviruksen jälkilöylyissä, jonka lisäksi mukaan on mahtunut hyvinvointialueiden synty ja sitä kautta kunnan hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen kehittäminen. Läpileikkaavia teemoja valtuustokaudella hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä on ollut väestörakenteen muutos sekä lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyvät asiat.

Laaja hyvinvointikertomus nivoo yhteen hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen asiat kuluneen valtuustokauden ajalta. Aiempiin vuosiraportteihin poiketen hyvinvointikertomuksessa on mukana laajennettu indikaattorikokonaisuus kuvaamassa kuntalaisten terveydentilaa. Indikaattorikokonaisuutta käytetään ja sitä kehitetään edelleen tulevaan hyvinvointisuunnitelmaan.

Kunnan uusi hyvinvointisuunnitelma tulevalle valtuustokaudelle tulee hyväksyttäväksi toimielimiin  loppusyksystä 2025.

Kunnan on seurattava kuntalaisten elinoloja, hyvinvointia ja terveyttä sekä niihin vaikuttavia tekijöitä alueittain ja väestöryhmittäin. Kunnassa on raportoitava kuntalaisten hyvinvoinnista ja terveydestä, niihin vaikuttavista tekijöistä sekä toteutetuista toimenpiteistä valtuustolle vuosittain. Lisäksi kunnassa on valmisteltava valtuustolle valtuustokausittain hyvinvointikertomus ja -suunnitelma edellä mainituista asioista. (612/2021 6§)

Pääset tarkastelemaan laajaa hyvinvointikertomusta 2021-2025 tästä.

Lue myös