Tilaa koko perheen unelmille

Tilaa koko perheen unelmille

Tervetuloa yhteiseen kotiimme Hausjärvelle, luonnonläheiseen ja turvalliseen kuntaamme. Meidän tonteilla riittää tilaa sekä talolle, autotallille että ulkosaunalle – ja vielä saunan taaksekin jää reilusti tilaa koko perheen unelmille. Meille kyllä mahtuu!

Hausjärvi on noin 8000 asukkaan kunta eteläisessä Hämeessä. Sijaintimme on loistava, olemme vain tunnin matkan päässä Helsingistä. Hausjärvellä yhdistyvät rauhallinen maalaistunnelma aktiiviseen kylätoimintaan ja turvalliseen elämänmenoon. Hausjärven kulttuurimaisemat ja Salpausselän harjut tarjoavat monipuoliset harrastusmahdollisuudet.

Erinomainen sijainti

Hyvä raideliikenne Oitista, Mommilasta, Hikiästä ja Ryttylästä luovat erinomaiset edellytykset niin asumiselle, työllistymiselle kuin yrittämisellekin. Hausjärven vetovoimatekijä on sen sijainti lähellä kaupunkeja, mutta silti luonnonrauhassa. Esimerkiksi Hyvinkään kupeessa sijaitseva Monnin taajama on vain viiden minuutin matkan päässä Helsinki-Tampere –moottoritiestä.

Historiallisen hyvä paikka oppia ja kasvaa

Kuntien asukastutkimuksen (2025) mukaan kuntalaiset kokevat Hausjärven turvalliseksi ja viihtyisäksi paikaksi elää ja asua. Hausjärveläiset katsovat, että lasten ja nuorten on hyvä kasvaa Hausjärvellä. Hausjärvellä onkin kuljettu opintietä jo vuodesta 1857, kun Hausjärvellä sijaitseva Suomen ensimmäinen kansakoulu Eskon koulu vihittiin käyttöönsä. Kunnan uusin koulu, Hausjärven yhtenäiskoulu, aloitti toimintansa syksyllä 2024 Oitissa. Hausjärvi tukee nuoria myöntäen tuhannen euron Tulevaisuusstipendin kaikille Hausjärven lukiosta valmistuville. Hausjärvellä opintopolku kulkee laadukkaasta varhaiskasvatuksesta aina lukio-opintoihin saakka. Täällä jokaisella on mahdollisuus luoda itselleen hyvä elämä jo pienestä pitäen.

Hurmaavia kulttuuri- matkailukohteita

Kesäisin Turkhaudalla Miinan Montussa nautitaan kulttuurista ja Suomen parhaasta kesäteatterista, monien tapahtumien Mommilan Kyläpuodilla aistitaan aitoa maalaistunnelmaa ja Kolmilammin lavalla tanssitaan lavatansseja. Erilaisista kesäkahviloista löydät kahvit, kakut ja jopa niittykukkapellon, sekä tilamyymälöistä tuoreet ja makeat mansikat sekä laidunkanojen kananmunat. Lisäksi Hausjärvellä sijaitsee Hämeen ainoa puinen ristikirkko. Kirkon vierestä löytyy vanha viljamakasiini, jossa toimii nykyisin Kanta-Hämeen vanhin kotiseutumuseo.

Puitteet ulkoilmaelämään ympäri vuoden

Hausjärveltä löydät myös erinomaiset liikuntamahdollisuudet, ulkokuntosaleista talven hiihtolatuihin. Esimerkiksi Ykslammin alueella Ryttylässä voit uida, laavulla paistaa makkaraa ja ympäristössä patikoida tai pelata frisbeegolfia sekä treenata kuntoportaissa. Hausjärvellä on myös useampi uimapaikka, jonne tullaan nauttimaan kesäpäivistä kauempaakin.

Hyvän asumisen Hausjärvi

Kulttuuria ja luontoa

Hausjärvellä tapahtuu

  • Oopperakohtauksia

    3.5.2026

    18:00

    Hausjärven kirkko, Hikiäntie 2, Hausjärvi

    Oopperakonsertti. Etelä-Suomi Ensemble, ohjaus Kaisa-Liisa Logrén, pianistina Ari Vakkilainen.

  • Talviuintia Valkjärvellä

    4.5.2026

    15:00 19:00

    Valkjärven leirialue, Tulikalliontie 80, Hausjärvi

    Talviuinti Valkjärvellä jatkuu aina toukokuulle saakka.

  • Ongintatapahtuma ja kerhokauden päätös

    5.5.2026

    16:30 18:30

    Valkjärven leirialue, Tulikalliontie 80, Hausjärvi

    Ongintatapahtuma ja kerhokauden päätös

  • Kuntoporrastreenit Hikiällä

    5.5.2026

    17:30 18:30

    Eskon koulu, Hikiäntie 223, Hausjärvi

    Maksuttomat kuntoporrastreenit aloittelijoille toukokuussa.

  • Talviuintia Valkjärvellä

    11.5.2026

    15:00 19:00

    Valkjärven leirialue, Tulikalliontie 80, Hausjärvi

    Talviuinninkevät kausi on päättymässä. Viimeinen kokoontuminen on 11.5.

  • Kuntoporrastreenit Hikiällä

    12.5.2026

    17:30 18:30

    Eskon koulu, Hikiäntie 223, Hausjärvi

    Maksuttomat kuntoporrastreenit aloittelijoille toukokuussa.

  • Riihimäen Suunnistajien kuntorastit

    19.5.2026

    16:30 18:30

    Ojalantie 86, Hausjärvi

    Riihimäen Suunnistajien järjestää kaikille avoimen suunnistustapahtuman. Tervetuloa!

  • Riihimäen Suunnistajien kuntorastit

    26.5.2026

    16:30 18:30

    Kuruntie 771, Hausjärvi

    Riihimäen Suunnistajien järjestää kaikille avoimen suunnistustapahtuman. Tervetuloa!