Hausjärven lukion opiskelija kirjoituskilpailun voittoon
Hausjärven lukion tämän vuoden abiturientti Minttu Järvinen oli jaetulla voittosijalla ansiokkaalla esseetekstillään ”Suomalainen nainen on ollut aina valmis puolustamaan” viimevuotisessa lähilukioiden kirjoituskilpailussa Suomen sota-aikojen merkityksestä nykynuorille.
Sotien 1939-1945 Pohjois-Uudenmaan Perinneyhdistys ry:n ja Aamuposti-lehden ideoima kirjoituskilpailu Hausjärven, Hyvinkään, Lopen ja Riihimäen opiskelijoille järjestettiin vuonna 2024 ensimmäistä kertaa. Tulokseksi saatiin lukiolaisten kirjoittamia pohtivia esseetekstejä siitä, miten talvi- ja jatkosotaan liittyvät muistot, vaikutukset ja keskustelut tai perinteet ovat kulkeneet perheessä ja suvussa tai miten lukiolaisten käsitykset tai kuva sodista (talvi- tai jatkosota) ja sotien ajasta on muuttunut vuosien varrella ja mitkä kaikki seikat ovat siihen vaikuttaneet.
Tapasimme kiireisen tämän vuoden abiturientin Minttu Järvisen Hausjärven lukion koulupäivänä ja Järvinen kommentoi, että kirjoituskilpailu oli kaikkiaan osuva tapa haastaa itseään kirjoittajana ja että Lottien asia on hänelle merkityksellinen.
”On tärkeää, että perinteitä pidetään yllä. Aihe on muutenkin ajankohtainen Ukrainan tapahtumien vuoksi – rauha ei ole itsestään selvyys nykyäänkään”, Järvinen kommentoi.
Järvinen huomasi urakkaan ryhtyessään, että kirjoituskilpailu oli lähtökohtaisesti suurempitöinen kuin muut lukion esseetehtävät, mutta haaste oli kiinnostava.
”Jaettu voitto toi hyvän fiiliksen ja antoi lisää luottamusta omasta osaamisesta”, Järvinen lisää.
Lukion viimeisen vuoden opiskeluihin keskittyvä abiturientille tällainen saavutus on sopiva ponnahduslauta ylioppilaskirjoituksiinkin. Sotien merkitystä nykynuorille pohtiva esseekilpailu järjestetään taas tänä syksynä ja lähilukioiden opiskelijat ovat jo suunnittelemassa esseitään. Palautuspäivä on 14.11. ja niitä arvioiva raati kokoontuu marraskuun aikana siten, että voittaja on selvillä viimeistään 28.11.2025.
Teksti ja Mintun kuva: Rami Honkanen
Alla Minttu Järvisen voittoisa esseeteksti:
Suomalainen nainen on ollut aina valmis puolustamaan
Sodan raakuuden ja armottomuuden miettiminen vetää aina hiljaiseksi. Sodan kokeneiden ihmisten tarinoiden kuuntelu nostaa aina ajatuksia siitä, millaista olisi itse joutua heidän asemaansa. On mahdotonta samaistua heihin täysin. He ovat kokeneet jotain, mitä kenenkään ei tulisi koskaan joutua kokemaan. Meidän kaikkien kannattaisi pysähtyä miettimään nykymaailman tilannetta ja sitä, miltä tuntuisi, jos historia toistaisikin itseään. Mitä jos Venäjän ja Ukrainan tilanne kärjistyisi entisestään ja levottomuudet leviäisivät myös meidän itärajallemme? Ensimmäisenä kehossa herää tunteita pelosta ja ahdistuksesta. Epävarmuus tulevasta on läsnä. Huoli läheisten ihmisten turvallisuudesta nousee. Tämä on ollut todellisuutta sota-ajan suomalaisille. Se oli aikaa, jota emme tule koskaan unohtamaan, eikä meidän pitäisikään. Sankarihautojen luona seisominen, joulukuisen itsenäisyyspäivän juhlallisuudet ja Tuntemattoman sotilaan katsominen äidinkielen tunnilla ovat asioita, jotka muistuttavat meitä kaikkia, myös nuorempia sukupolvia, siitä, mitä sotiemme veteraanit ovat kokeneet ja tehneet, jotta voisimme asua tässä vapaassa maassa.
Samalla kun muistelemme Suomen sota-aikaa ja sotien rintamilla taistelleita miehiä, meidän ei tule unohtaa miten suurta roolia myös naiset kantoivat. Läpi talvi- ja jatkosodan maamme vahvat naiset olivat myös uhrautuneet meidän itsenäisyytemme sekä vapautemme säilyttämisen puolesta. Naiset olivat alkaneet sota-ajan alussa liittymään naisten vapaaehtoisjärjestöihin, jotka kouluttivat naisia toimimaan maanpuolustuksen parissa. Näistä naisista tuli lottia, jotka toimivat moninaisissa tehtävissä, mistä oli suuri apu Suomen armeijalle. Tehtäviin lukeutui muun muassa kenttäsairaaloiden ylläpito, sotilaiden muonitus, sotilaiden varusteiden huolto, viestinnän ylläpito ja ilmavalvonta. Tehtävät sijoittuivat välillä suoraan rintamallekin, ja ne olivat myös monin tavoin fyysisesti vaativia. Pyykkiä pesseet lotat joutuivat pesemään monia kiloja pyykkiä paljain käsin jääkylmässä vedessä, mikä myöhemmin aiheutti monille heistä reumaa. Kenttäsairaalat olivat jatkuvasti ylikuormittuneita sotilaiden määrästä, ja lotat joutuivat työskentelemään sotilaita hoitaen pitkiäkin jaksoja kokonaan ilman taukoja. Lottina toimimisen lisäksi naisia tarvittiin myös kotirintamalla, jossa elämä olisi pysähtynyt ilman naisten sopeutumista uuteen tilanteeseen. Perheiden miehet joutuivat jättämään kotinsa ja työnsä taakse rintamalle lähtiessään. Tämän työvoiman uupuessa kotipuolessa, naiset siirtyivät tekemään myös miehille kuuluneita ammatteja ja näyttivät kykynsä hoitaa niitä joissain tapauksissa paremminkin kuin miehet itse. Työvoiman puute kotirintamalla oli myös syy siihen, miksi kaikki naiset eivät voineet ryhtyä lotiksi. Heillä ei ollut yksinkertaisesti mahdollisuutta siihen, kun heidän piti huolehtia lapsista ja vanhuksista, pyörittää maatalouksia ja työskennellä muun muassa tehtaissa koneenkäyttäjinä tai hitsaajina.
Sotatarinat, joita kuulemme, tulevat usein rintamalla taistelleilta miehiltä, mutta niitä löytyy yhtälailla myös näiden miesten rinnalla toimineilta naisilta. Lottien tarinat antavat meille tärkeää tietoa esimerkiksi siitä, millaista elämä kotirintamalla oli ollut. Tarinat tuovat esiin monenlaisia puolia sodankäynnistä ja lottien elämästä. Lotat kertovat esimerkiksi siitä, miten he turmiollisenkin ajan keskellä halusivat tuoda valoa pimeään. Talvisodassa palvellut lotta Sylvi Arjanne kertoo kuinka hän ja hänen lottakaverinsa olivat päättäneet ostaa kanttiinista pullaa sekä munkkeja, ja viedä niitä rintamalle sotilaita ilahduttamaan, vaikka se olikin kiellettyä. Lottien kertomuksissa näkyy usein myös miten sota on vaikuttanut kaikkiin perheenjäseniin. Pikkulotta Aili Haakana on kertonut miten hänen perheessään hän itse, hänen äitinsä sekä hänen mummonsa valmistivat kotona muun muassa neulakintaita paketteihin, joita sitten lähetettiin rintaman sotilaille. Haakanan isä taas oli rintamalla taistelemassa läpi kummankin sodan. Nykyään meidän nuorempien sukupolvien on varmasti vaikea kuvitella, millaista tällainen elämä todellisuudessa olisi. Kuinka vaikeaa se olisikaan joutua katsomaan, kun oma läheinen lähtee kotoa sotaan, ja joutua elämään itse sen vuoksi jatkuvassa epävarmuudessa ja ahdingossa. Yleinen sodan tuoma turvattomuuden tunne vielä lisättynä kaiken päälle. Lottien tarinoissa käy ilmi miten heidän omat elämänsä kokivat täyden seisauksen sotien alkaessa. Muonitus- ja lääkintäjaostossa toiminut lotta Ilma Pärssinen oli ollut juuri suorittamassa viimeiset opintonsa ennen valmistumistaan kunnalliskodin johtajattareksi, kun jatkosota syttyi. On mahdotonta kuvitella omalle kohdalle tilanne, jossa opinnot keskeytyisivät sodan alkamisen takia. Se kuulostaa monille, erityisesti nuorille, varmasti luonnottomalta tilanteelta, vaikka sellainen todellisuus ei ole mahdottoman kaukana menneisyydessä.
Naisten kyvykkyyttä ja mahdollisuuksia suorittaa osansa taistelutilanteissa on aikojen saatossa vähätelty. Ei uskota, että naiset ovat fyysisiltä tai henkisiltä ominaisuuksiltaan sellaisiin tilanteisiin toimimaan soveltuvia. Itse koen, että oman maan puolustaminen sotatilanteessa on jokaiselle kuuluva työ ja tehtävä, enkä usko, että naiset eivät siihen pystyisi. Sodankäynti on karuin asia mitä ikinä voisin kuvitella, mutta se on silti asia, joka käy toteen yhä uudelleen ja uudelleen maailmassa ja koskettaa monia viattomia ihmisiä. Kukaan ei toivo uutta sotaa tänne Suomeen, mutta se ei estä sitä tapahtumasta. Jos Suomeen hyökättäisiin, en haluaisi olla sivustakatsoja, vaan haluaisin itse tehdä oman osani Suomen vuoksi. Viimeinen asia mitä haluan on se, että sukupuoleni estää minua tekemästä sitä. En usko, että naisena minulla on yhtään vähemmän vastuuta maanpuolustuksesta tai yhtään vähäisempää kyvykkyyttä sen suorittamiseen. Ihailen suuresti Suomen sodan-ajan naisten vapaaehtoistyötä, jonka kautta he tekivät oman osansa maamme puolesta. On hienoa, että uudistuksien myötä minulla on nuorena naisenakin nykyään mahdollisuus suorittaa palvelus Suomen puolustusvoimissa miesten rinnalla. Aion itse varmasti käyttää tämän mahdollisuuden, sillä inspiroidun lukiessani artikkeleita asevelvollisuuden vapaaehtoisesti suorittaneista naisista.
Lottien tekemä työ on konkreettista näyttöä suomalaisten naisten halusta ja valmiudesta tehdä osansa isänmaan puolesta. Sota-aikana perustetut naisten vapaaehtoisjärjestöt ovat jättäneet jälkeensä hienon ja kunniakkaan perinnön. Yhä tänäkin päivänä lottien työn jatkumo vaikuttaa Lotta Svärd -säätiön kautta Suomen yhteiskunnassa positiivisesti. Heidän hyväntekeväisyystyöhönsä lukeutuu esimerkiksi naisten vapaaehtoista maanpuolustusosaamista edistävän toiminnan kannattaminen erilaisilla avustuksilla. Järjestö myös rohkaisee toiminnallaan ja viestinnällään muitakin ihmisiä tekemään pieniäkin tekoja yhteisen hyvän puolesta. Säätiö on halunnut kannustaa nuorempiakin sukupolvia osallistumaan hyväntekeväisyyteen esimerkiksi myöntämällä hyviä tekoja suorittaneille peruskoululuokille Pikkulotta- stipendejä, joilla voidaan rahoittaa vaikkapa luokkaretki. Tänä päivänä, kaikkien kriisien ja levottomuuksien keskellä, ihmisten pienet hyvät teot ovat tärkeä tekijä kansan hyvinvoinnin ylläpitämisessä. Lotat ovat todistaneet toiminnallaan miten paljon apua muut voivat saada yhdenkin ihmisen työn seurauksena, ja ovat täydellinen esimerkki nuorille naisille vielä nykyäänkin. Sota-ajankin keskellä he puhalsivat yhteen hiileen. Yhteistyö on tärkeä voimavara yhteiskunnassamme. Sitä ei tule aliarvioida.
