Pihojen siisteyskatselmukset Ryttylässä 18.6.2025

26.5.2025 Rakennusvalvonta Asuminen

Hausjärven kunnan rakennusvalvonta ja ympäristötoimi suorittavat Ryttylän taajamassa valvontakierroksen keskiviikkona 18.6., joka on osa rakentamislain sekä jätelain mukaista valvontaa. Siisteyskatselmuksia tullaan seuraavina vuosina suorittamaan myös kunnan muissa taajamissa.

Katselmuksilla kiinnitetään huomiota erityisesti rakennetun ympäristön hoitoon kuten kiinteistöllä oleviin rakennelmiin ja pihoilla tapahtuvaan ulkovarastointiin sekä piha-alueiden siisteyteen ja mahdolliseen roskaantumiseen. Kiinteistöjä tarkastellaan lähtökohtaisesti teiltä ja muilta yleisiltä alueilta, mutta yksityisillä piha-alueilla saatetaan kulkea tapauskohtaisesti, lain puitteissa.

Mikäli huomautettavaa löytyy, tullaan asukkaille lähettämään valvontakierroksen jälkeen selvityspyyntö ja/tai kehotus asian korjaamiseksi. Jotta kaikille voitaisiin taata viihtyisä ja miellyttävä elinympäristö sekä siisti maisema on asukkaiden hyvä huolehtia ja pitää oma tonttinsa kunnossa.

Lisätietoja asiasta antaa tarvittaessa:
rakennustarkastaja Pertti Kähönen, p. 019 758 6860
ympäristösuunnittelija Aino Nuutinen, p. 040 509 1213
ympäristösihteeri Toni Haavisto, p. 019 758 6561

Hausjärven kunnan rakennusjärjestyksen löydät rakennusvalvonnan sivuilta: https://www.hausjarvi.fi/asuminen-ja-rakentaminen/rakentaminen/rakennusvalvonta/

Hausjärven kunnassa noudatettavat jätehuoltomääräykset, joissa määrätään muun muassa jätteiden varastoinnista ja puutarhajätteen käsittelystä löydät Jätelautakunta Kolmenkierron sivuilta: https://www.kolmenkierto.fi/jatehuoltomaaraykset/

26.5.2025
YMPÄRISTÖTOIMI

Lue myös