Hausjärvi antaa meille vapauden olla sellaisia kuin meille sopii
Myyrmäen OMAKOTI-messut 2022. Hyvinkääläiset Marjo Auvinen ja Joni Aaltonen kiertävät messuhallia unelmoiden omasta kodista. Eteen tulee Hausjärven piste, joka vetää pariskuntaa puoleensa. He päättävät tutustua tarkemmin kunnan tonttitarjontaan. Piipahduksesta messuosastolle jää hyvä mieli.
Pääkaupunkiseudulla työskentelevä pari oli etsinyt tonttia tulevalle loppuelämänkodilleen jo vähän aikaa. Eri vaihtoehtoja ja alueita tutkittiin tarkkaan, mutta päätös Hausjärvelle rakentamisesta syntyi lopulta helposti. Pariskunnalle oli tärkeää olla lähellä ystäviä ja tukiverkostoa Hyvinkäällä ja rakentaa lähelle palveluita. Hausjärven Monnin kylä veti pisimmän korren kilpailijoistaan tarjolla olevilla isoilla tonteillaan ja asuinalueen turvallisuudella.
-”Olimme selkeästi tervetulleita Hausjärvelle. Meitä halutaan palvella ja olemme saaneet heti apua kaikkeen, mikä on askarruttanut mieliämme. Tuntui hyvältä, että kunnanjohtajakin tuli paikalle tekemään tonttisopimusta! Siitä tuli tärkeä olo”, pariskunta hymyilee
Kaksikko jolla ei ole aiempaa rakennuskokemusta, arvostavat laajaa tukea, jota ovat saaneet kunnalta kysymyksiinsä puiden kaadosta rakennettavan talon asentoon. Rakentamisesta on ollut hyvä mieli alusta asti ja palvelu on pysynyt lämpimänä ja laadukkaana.
– ”Palvelu on ollut nopeaa ja lupaprosessit sujuvia. Jopa talonrakennusfirmat ovat olleet ihmeissään, kun olemme saaneet luvat niin nopeasti. Tätä projektia on tehty maalaisjärjellä ja yhteistyöllä kunnan kanssa. Meillä on ollut sama kontakti alusta saakka, joka on helpottanut neuvottelua ja asiointia”, pari kiittelee.
– ”Prosessin helppoudesta kertoo, että vastaus maalämpöön tuli tunnissa”, pariskunta naurahtaa.
Hausjärvi tarjoaa tontin ostajille mahdollisuutta lunastaa vuokratontti omaksi neljän vuoden kuluessa. Kaupanteossa vuokrat hyvitetään vuokralla oloajalta.
-”Alkukustannus on meille pienempi, koska saamme neljä vuotta aikaa tontin lunastukseen. Tämä on aikamoinen kädenojennus Hausjärveltä. Tätä joustavuutta on ihailtu jopa pankissa asti”, pariskunta iloitsee.
-”Myös rakentamisen kustannukset pysyvät Hausjärvellä kurissa, sillä maaperä on oivallista rakentaa ja tontin hankkiminen on joustavaa.”
Suunnitelmat Hausjärven Monniin rakennettavasta omakotitalosta alkavat olla valmiina. Pariskunta visioi tulevaisuuttaan innostuneena. Jonille on tärkeää päästä toteuttamaan pitkäaikainen haaveensa autoharrastuksesta.
-”Tontille pitää mahtua autotalli!” Joni naurahtaa. “Sen lisäksi kasvimaa, kesäkeittiö ja eikös takapihalle mahdu vielä upea terassi? Tällä tontilla kaikki on mahdollista. Täällä ei ole niin kovin tarkkoja rakennustapaohjeita, joten saamme suunnitella isoa terassia ja autotallia oman mielemme mukaan”, pari hymyilee.
-”Haaveilemme, että tässä kodissa tulemme olemaan koko loppuikämme. Rakennamme yksikerroksisen kodin, jossa voimme asua myös vanhana.”
Tulevaisuuden kyläaktiivit?
Hektisessä nykymaailmassa Hausjärven luonto, metsät ja rauha houkuttelevat hiljentymään ja hidastamaan tahtia. Joni matkustaa työnsä puolesta paljon ulkomaille ja työt pitävät molemmat kiireisinä. Ajatus maalaiskylässä asumisesta, sen palveluista ja aktiivisesta kyläyhteisöstä ilahduttavat pariskuntaa.
– ”Tuntuu hyvältä lukea ja käyttää kirjastoautoa! Kirjastoautoon voi kuulemma tilata kirjoja. Tämä on aivan loistava palvelu”, Marjo iloitsee.
-”Olemme maalla kaupungissa. Hausjärven Monni on kaupungin ja maaseudun yhdistelmä. Tänne rakentaminen tuntuu hyvältä, varmalta ja omalta – meille sopivalta ratkaisulta. Tämän parempaa kompromissia ei voi olla”, Marjo ja Joni toteavat kuin yhdestä suusta.